Vaikka sanotaan, että hulluilla on halvat huvit, ei se aina välttämättä näin ole. Ainakaan näillä bensan hinnoilla. Lähdettiin sitten Tuiskuttimen kanssa vähän kisamatkalle Joensuuhun. Siellä oli luvassa 3 rataa kaikille luokille saman päivän aikana, 2 agilitya ja 1 hypäri. Hee hee, että ihan kunnolla turpiin.

Matka alkoi aamunkoitteessa eli 4.30 Lappeenrannasta. Ajeltiin Joutsenoon, missä koira ja tavarat siirrettiin toiseen autoon Leenan ja Mitjan seuraksi. Pöristelimme ilman pysähdyksiä perille asti, kun ei matkalla kukaan halunnut tarjoilla meille kahvia ja pullaa. No, olimmepahan paikalla hyvissä ajoin ja pääsimme lenkittämään koirat kaikessa rauhassa.

Jännitystä minulla lisäsi vielä se, että kummityttöni tuli vanhempineen paikalle katsomaan ja tutustumaan lajiin. Eihän siinä mitään. Meillähän on Tuiskun kanssa kokemusta siitä miten käydään kaukomailla hakemassa hylkyjä.......

Eka agilityrata oli niin vaikea, että ainoastaan me Tuiskun kanssa tehtiin ratavirheetön suoritus 1-luokan makseissa. Ylkkää tuli kuitenkin sen verran, kun T kävi tervehtimässä tuomaria, että sijoitus oli vasta 8.  Mutta olin iloinen, koira meni hienosti. 0-rata kuitenkin.

Toinen rata ei ollut yhtään sen helpompi, mutta nyt T kulki vauhdikkaammin ja tehtiin ekana 0-rata! Se oli mein agilityuran ihka ensimmäinen!!!!! Hypin ja hihkuin maalialueella tuloksen kuultuani, enkä ollut uskoa sitä todeksi. Lopullinen sijoituksemme oli 3.! Aivan uskomatonta!

Olin niin onnessani, että kaikki jännitys kaikkosi taivaan tuuliin, en jännittänyt enää yhtään viimeiselle radalle lähdettäessä. Tässä vaiheessa jo Koutsi ja SKoutsi olivat saapuneet paikalle ja pääsivät seuraamaan meidän viimeisenä vuorossa olevaa hypäriä. Vaikka edelleen miusta rata oli ykkösluokkiin aika vaikea, Tuiskulla vaan vauhti kiihtyi ja TAAS tehtiin 0-rata!!!!! Tää meni kaikis nopeiten ja Tuisku oli ihan täpinöissään kulkien radalla kuin unelma. Tälläkin kertaa sijoituksemme oli 3. Ihan mieletöntä, että päästiin kaksi kertaa palkintopallille samoissa kisoissa! Toivottavasti Tuiskukin tajusi, miten valtavan iloinen matte oli.

Olo oli helpottunut ja onnellinen, että kova työ (siis paljon paljon enemmän kuin mitä olen jaksanut plokiin kirjoittaakaan), mitä ollaan tehty tänä kesänä, alkoi vihdoin kantaa hedelmää. Alkukesästä olin suoranaisen epätoivoinen meidän suhteen, mutta onneksi en antanut periksi ja luovuttanut. Jääräpäinen sitkeys näköjään joskus kannattaa. Että ihan vink vink kaikille niillekin, jotka rämpivät epätoivon suossa: EI SAA LUOVUTTAA IHAN HELPOLLA!

Matkakumppaneillamme ei valitettavasti mennyt päivä ihan yhtä hyvin ja Oonaakin pisti pampiainen pyllyyn. Iso kiitos Leenalle matkaseurasta ja videokuvaamisesta ja tsemppaamisesta, olis ollut ihan tylsää jos sie et olis ollu mukana!

Lähdettyämme aamulla Pyry oli esittänyt protestia kotiin jättämisestä seuraavien parin tunnin aikana Kepon suureksi ärsytykseksi. Malta pieni koiraseni, ensi kesänä sinäkin pääset kisareissuille jo mukaan.