Maanantaina (8.9.) pidettiin seuran historiassa merkittävä ylimääräinen yleiskokous. Hallituksen esityksen pohjalta päätettiin aloittaa oman agilityhallin rakentaminen kuluvan syksyn aikana. Ihanaa koiraset, ihanaa!!! Vihdoin monen vuoden unelma toteutuu ja päästään omaan halliin treenaamaan samaan paikkaan ympäri vuoden. Kovaa työtä se tulee vaatimaan seuralaisilta, mutta omasta puolestani teen sen ainakin ilolla, kun tiedän lopputuleman. Ei enää epämääräisiä alustoja, ei enää pitkiä automatkoja, ei enää ihmeellisiä treenivuoroja.

Kokouksessa sain myös paljon onnitteluja edellisviikonlopun menestyksen johdosta ja kyllä mieltä lämmitti kovasti omien seuralaisten vilpitön ilo onnistumisestamme.
Kovasti kyseltiin myös seuraavista kisoista ja mahdollisesta noususta 2-luokkaan, mutta en pitänyt sitä vielä ajankohtaisena, olkoonkin että tarvitsisimme enää yhden 0-tuloksen agiradalta. Halusin vain nautiskella hyvin kehittyneestä yhteistyöstä kisoissa koirani kanssa.

Koska olin omien kisojen jälkeen rohkaistuneena ilmoittautunut Wuoksen kisoihin Ruokolahdelle, olihan sinne mentävä. Ilma oli todella kylmä, enkä arvannut ottaa tarpeeksi vaatteita mukaan. Eli oli TOSI kylmä kun miulakin oli vähän vilu.

Rata näytti kivalta tutustumisessa. Tehtiin Tuiskun kanssa varmaa ja tasaista työtä loppupätkän kaarteeseen asti. Silloin T pyyhkäisi suoraan, kun myöhästyin ohjauksessa ja meni moikkaamaan radan laidalla olevia ihmisiä. Savu korvista nousten kutsuin koiran takaisin ja jatkoimme matkaa loppuun asti. Harmitti vietävästi, sillä muuten olisimme tehneet täysin virheettömän suorituksen ja  aikakin olisi vielä riittänyt. Palkkasin maalissa koiran ja rupesin laittamaan pantaa kaulaan, kun kuulutus kertoi että "edellinen suomenlapinkoira teki puhtaan 0-radan ja siirtyy tällä tuloksella 2-luokkaan".  Tuomari ei ollut antanut meille virhettä tai hylkyä. Olin kirjaimellisesti puulla päähän lyöty. Ei voi olla totta! No, minkäs teet. Jos tuomari on sitä mieltä, niin tuomari on sitä mieltä. Otin aika hämmentyneenä onnitteluja vastaan. Sijoituksemme oli 4. No, se nyt olisi kyllä ollut jo vähän liikaa, että olisimme vielä palkintopallilla keikaroineet. Kävin kuitenkin pokkaamassa SERTin luokkanoususta.

Maksien agiradan voitti edelliskesän alkeiskurssillani olleet Sirpa ja Cara, onnea heille ihan mielettömästi, hienoa menoa oli!!! He nousivat myös samalla kakkosiin.

Mentiin sitten heti samoissa karkeloissa hyppis 2-luokassa. Jos agirata oli kiva ja johdonmukainen, oli tämä sitten jotain-ihan-muuta. Hylky tuli että heilahti, mutta paikoitellen meni kovastikin vauhdikkaasti. Onpahan korkattu sekin luokka, niin ei tarvi sitä jännittää seuraaviin kisoihin asti.

Kotimatkalla pysähdyttiin paikallisella huoltsikalla, missä Anne L tarjosi minulle ja Sirpalle nousukahvit ja otti valokuvia meistä. Kiitos Anne ja Jouni!

Pikkuhiljaa olen oivaltanut sen mitä joku miule sanoikin siellä paikanpäällä, että kannattaa olla iloinen tästä, kyllä niitä toisenlaisiakin tuomioita tulee jossain vaiheessa matkaa. Keskiarvoisesti kuitenkin on oikein.

Illalla nostettiin sitten maljoja Tuiskulle ja vähän matellekin.

Kiitokset kaikille meitä kannustaneille ja eteenpäin potkineille!

Erityisisot kiitokset mein Koutsille eli Topran Annelle, että oot jaksanut uskoo meihin silloinkin ku ite ei oo oikein jaksanu. Tästä on niin hyvä jatkaa.